keskiviikko, 16. joulukuuta 2009

Kansalaisyhteiskunta ulos

Afrikan maanantaisen ulosmarssin ja paluun jälkeen ilmastoneuvottelut ovat jatkuneet yötä päivää. Keskustelua käydään edelleen siitä, jatketaanko Kiotoa vai ei. Kuvaavaa on, että tässä vaiheessa sopimustekstistä on poistettu kaikki numerot. Avoinna ovat päästövähennysprosentit, sekä pitkän ja lyhyen aikavälin rahoitus. Näiden huhujen mukaan neuvottelut ovat vielä varsin levällään.

Tänään paikalle on alkanut saapua valtionpäämiehiä, heidän puheitaan kuullaan torstain ja perjantain väliseen yöhön saakka. Tai oikeastaan ei kuulla, sillä kansalaisjärjestöjen osallistumista rajoitetaan liki olemattomiin torstaista alkaen, jolloin Bella Centeriin pääsee vain 1000 ja perjantaina 90 järjestöjen edustajaa. Meidän ryhmämme osallistumista rajoitettiin eilisestä alkaen puolella. Kansalaisjärjestöjen osallistumisen rajoittamista on perusteltu turvallisuussyillä, mutta yllättikö korkean tason osallistuminen todella järjestäjät?

Kaiken kaikkiaan kokoukseen on rekisteröity 40 000 järjestöjen edustajaa. Bella Centerin kapasiteetti lienee 20 000 tienoilla. On siis selvää, etteivät kaikki mahdu sisään, mutta herääkin kysymys miksi alun perinkään ilmoittautujia otettiin niin paljon vastaan. Torstain ja perjantain rajoitukset liittyvät kuitenkin aivan johonkin muuhun. Järjestöt ovat vedonneet sekä Tanskan hallitukseen että UNFCCC:n, jotta tilanne korjattaisiin.

Huoli ilmastosopimuksen kohtalosta velloo sekä Bella Centerin ulko- että sisäpuolella. Tanskan Connie Hedegaardin kompromissiehdotuksesta odotetaan nyt ilmastoneuvottelujen pelastajaa. Rohkaisevia puheita on kuultu monelta suunnalta.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti